Category: Ajankohtaiset (page 1 of 4)

Lähetystyön teemapäivä valotti New Winen työtä sekä uushenkisyyttä

WP_20151010_13_53_53_Pro

Antti Vuori ja Maria Laakso.

Lähetystyö meillä ja muualla oli monimuotoisesti esillä Arkkihiippakunnan seminaarissa Turun Kristillisellä opistolla 10.10.2015. Tapahtuma oli suunnattu paikallisseurakuntien lähetystyön vastuunkantajille, palkatuille ja vapaaehtoisille. Kirkon lähetysjärjestöt olivat esillä esitepöytien ja tietoiskujen muodossa. Lisäksi paikalla oli puhujavieraita läheltä ja kaukaa. Musiikista vastasivat Antti Vuori ja Maria Laakso.

Maarian kirkon aamumessussa Jaakko Paakkanen puhui uskonnon muodon ja sisällön suhteesta. kaikki ei ole sitä miltä näyttää: vieras muoto voi sisältää elävää uskoa, ja tuttu muoto voi muodostua epäjumalaksi ja kuolleeksi kuoreksi. Uskon tulee pysyä sisältä elävänä, mutta sen tulee myös löytää sellainen muoto, joka puhuttelee ulkopuolisia ja johdattaa heitä uskon salaisuuteen.

New wine -seurakunnat julistavat rukoilemalla ja auttamalla

Messussa avustanut anglikaanipastori Malcolm McDonald Lontoosta puhui aamupäivällä New Wine – verkoston toiminnasta ja näystä. New Wine-seurakunnissa maallikot ovat aktiivisia ulospäin suuntautuvassa toiminnassa, jossa auttaminen ja julistus nivoutuvat saumattomasti yhteen. Vieraanvaraisuutta ja rakkautta korostetaan. Uskosta todistamisessa vältetään tuputtamista, kiihkoa ja uskonnollista sisäpiirikieltä. Tarjoutuminen rukoilemaan ihmisten puolesta on toimiva lähestymistapa, joka luo nopeasti siltoja. Lähetys ei lähde velvollisuudentunnosta, vaan auttamishalusta, jonka Pyhä Henki synnyttää. Teologisesti McDonald määritteli, että lähetystyössä tulisi yhdistyä rakkauden kaksoiskäskyn ja lähetyskäskyn. Rakkauden teot ja kristillinen julistus eivät ole erillisiä asioita, vaan siellä missä on yksi, siellä tulisi myös toisen näkyä ja kuulua.

McDonaldin mielestä usko on niin yksinkertaista, että juuri se muodostuu usein loukkauskiveksi: Jumala rakastaa meitä ehdoitta. Rakastemmeko me Jumalaa? Tahdommeko muidenkin oppivan tuntemaan hänen rakkautensa? Näihin kysymyksiin vastaaminen on lähetystyön lähtökohta.

Voiko kristitty joogata? Mitä on zen? Uushenkisyyden haaste

Iltapäivällä KM Pekka Y. Hiltunen valotti uushenkisyyttä, joka haastaa kristinuskon monin tavoin. Luento oli vain pintaraapaisu moniulotteiseen asiaan, ja moni toivoikin laajempaa seminaaria aiheesta. Hiltunen on Kirkon lähetystyön keskuksen uskontodialogiasiantuntija.

Ensimmäinen lähetyskenttä on minä itse, Hiltunen totesi. Kaikkialle leviävä uushenkisyys vaikuttaa meihin huomaamattamme. Uushenkinen ihminen ei välttämättä pidä itseään ei-kristittynä. Hän saattaa puhua Jeesuksesta, mutta ilman syntiä ja sovitusta. Jeesus saatetaan nähdä yhtenä tienä monien joukossa, joka johtaa samaan päämäärään. Uskonnot ovat kuitenkin todellisuudessa yhteen sovittamattomia jo siksi, että ne vastaavat eri kysymyksiin, Hiltunen korosti. Hindulle ongelma on jälleensyntyminen ja ratkaisu minän sulautumien kaikkeuteen; kristitylle ongelma on synti ja ratkaisu anteeksianto.

WP_20151010_15_59_24_Pro

Päivän juonsi arkkihiippakunnan lähetyssihteeri Anssi Nurmi.

Joogan suhteesta kristinuskoon on monenlaisia näkemyksiä. Onko se antikristillistä? Voiko sitä kristillistää? Hiltusen mielestä jooga on tiettyyn rajaan asti vain voimistelua, mutta on tärkeä olla tietoinen, että sillä on itämais-uskonnollinen tausta, se tuotiin länteen nimenomaan uskontona ja tietyn rajan jälkeen se on ei-kristillistä uskontoa.

Mindfullness on maallistettua zen-mietiskelyä, Hiltunen määritteli. Se on tietoisuutta itsestä, itsensä tarkkailua ja ulkoisten reaktioiden tietoista viivyttämistä, itsehillintää. Arjessa teemme tätä paljon, eikä se ole ristiriidassa Raamatun kanssa. Mielen valo, tietoisuus, ei kuitenkaan ole sama kuin Jumalan luomaton valo, joka pelastaa ihmisen. Kristitty tarvitsee myös tiedostamisen valoa, mutta kristitylle se ei ole oman sielun, vaan ”hyväksyvän Jumalan läsnäolon tiedostamista”.

Myös hiljaisuuden etsinnällä ja karismaattisuudella on yhtymäkohtia uushenkisyyteen, niin erilaisia ilmiöitä kuin ne ovatkin. Tähän Hiltunen ei ehtinyt luennossaan tarkemmin pureutua. Myös populaarikulttuurin uushenkiset ilmiöt kuten Star Wars ja Harry Potter jäivät pelkän maininnan tasolle.

Tämä artikkeli julkaistaan myös Mikaelinseurakunnan Lähetystyö -vihkosessa, joka ilmestyy muutaman kerran vuodessa. Sitä on saatavilla seurakunnan toimipisteistä ja sen voi myös tilata kotiinsa liittymällä lähetysrenkaaseen. Lisätietoja: jaakko.paakkanen@evl.fi

Kolme myyttiä maahanmuutosta ja muslimien invaasiosta

…jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle. Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. (Room. 12:20-21)

Maailman pakolaisongelma kasvaa. Eurooppaan, myös Suomeen, tulee yhä enemmän turvapaikanhakijoita. Tämä herättää ymmärrettävästi monissa pelkoa ja sitä kautta vastustusta. Siihen on monia syitä. Yksi on huoli islamin leviämisestä. Ajatellaan, että muslimien suhteellisen määrän kasvaessa heidän vaikutusvaltansa lisääntyy ja yhteiskunnan kristillis-länsimainen arvopohja rapautuu. Tilalle uhkaa tulla kaoottinen, korruptoitunut ja vahvemman oikeuteen perustuva yhteiskunta, jollaisia Lähi-idässä olemme tottuneet näkemään. Kun äärimuslimit lisäksi avoimesti yllyttävät Euroopan muslimeja pyhään sotaan, he lyövät vettä härmäläisiin myllyihimme, ja käymme taistoon kuin hakkapeliitat konsanaan.

Mutta peruutetaanpa vähän. Tarkistetaan yksi kerrallaan niitä taustaoletuksia, joihin pelkomme perustuu. Ehkä ne osoittautuvatkin vain myyteiksi.

Myytti 1: ”Maahanmuuttajat ovat muslimeja, jotka haluavat sortaa meitä”

Räikeä yleistys. Vain osa maahanmuuttajista on muslimeja, monet ovat kristittyjä. Lisäksi muslimeista vain osa on varsinaisesti uskonnollisia, ja heistäkin harva edustaa ääri-islamistien kirjaimellista tulkintaa pyhästä sodasta. Yhtä hyvin voitaisiin väittää, että kristityt ovat terroristeja, koska Breivik. Muslimimaahanmuuttajat kaipaavat ennen muuta ruokaa, vaatteita, välittämistä ja hyväksyntää kuten mekin. He tulevat tänne koska on pakko, eivät levittääkseen uskontoaan.

Myytti 2: ”Yhteiskuntamme arvopohja on kristillinen”

Tämä pitää osin paikkansa, mutta vain osin. Vuosisatojen saatossa lainsäädäntöömme on vaikuttanut Raamatun etiikka. Mutta toisaalta maallistumisen myötä kristillinen arvopohja on nopeasti rapautunut kaikissa länsimaissa. Rikollisuus, hilliton nautinnonpalvonta ja häikäilemätön itsekkyys vievät meitä koko ajan kauemmas Raamatun Jumalasta ihan ilman muslimien apua. Oikeastaan muslimit ovat joissain asioissa lähempänä kristillistä moraalia kuin keskivertosuomalaiset. Perheen kunnioitus ja päihteettömyys ovat arvoja, joita meilla aiemmin pidettiin kristillisinä. Onko niistä yhtäkkiä tullut muslimiarvoja?

Myytti 3: ”Muslimien käännytysstategia on tehokkaampi kuin meidän”

Tätä ei ehkä sanota ääneen, se on pikemminkin alitajuinen oletus. Miksi muuten pelkäisimme, että Suomesta tulee muslimivaltio? Meilläkin on uskonto, jonka tarkoitus on tavoittaa kaikki maailman ihmiset. Meilläkin on strategia, joka on luettavissa pyhästä kirjasta. Raamatun käännytysstrategia ei perustu muureihin, aseisiin ja raiskaamiseen, vaan rakkauteen. Se on usein unohdettu, ja voidaan jälleen unohtaa, jollemme etsi neuvoja Raamatusta, vaan luotamme omaan ymmärrykseemme.

Uskommeko että rakkaus voittaa pahan, vai onko se vain tyhjää löpinää?

Jos uskomme, meidän pitäisi olla vain iloisia että tänne tulee toisuskoisia. Tarjoaahan se meille tilaisuuden todistaa heille rakkauden voimasta ja voittaa heidän sielunsa Jeesuksen opetuslapseuteen ja ikuiseen elämään. Siihen meidät on kutsuttu, se on elämämme tarkoitus, jokaisen kristityn. Se on kunniatehtävä.

Kristillinen lähetystyö on siis tullut tänne. Selviytymisstrategiamme avain ei ole muurien rakentamisessa, vaan katseen kääntämisessä lähetyskentille, oppiaksemme siitä kulttuurien kohtaamisesta, jota siellä on harjoiteltu pitkään. Paikoitellen lähetystyö aiheuttaa ristiriitoja ja vainoja – sekin kuuluu kristityn elämän tosiasioihin, jotka pitää hyväksyä. Toisaalla yhteiselo muiden uskontojen kanssa käy sopuisammin. On joka tapauksessa huomionarvoista, että kristittyjen määrä lisääntyy voimakkaasti monilla alueilla Afrikassa ja Aasiassa.

Me kristityt olemme edelleen voittoisa uskonto. Meidän ei kannata häpeillä eikä myydä itseämme halvalla. Mutta ennen kaikkea meidän ei kannata mennä mukaan siihen vieraaseen, mitä vastaan olemme niin pitkään taistelleet: vihaan, kaunaan ja muurien rakentamiseen. Sillä tiellä ei ole voittajia, vain häviäjiä. Voittajia on vain sen rakkauden tiellä, joka sulkee sisäänsä myös vihollisen.

p.s. YLE uutiset on omalta osaltaa todennut vääriksi monia turvapaikanhakijoihin liittyviä myyttejä tässä artikkelissa.

Sanojen takana: Uskonnollinen, uskova vai uskovainen?

Artikkelin linkit aukeavat uuteen välilehteen.

Turun Sanomat uutisoi 18.4.2015 WIN/Gallupin tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan Suomi kuuluu Euroopan uskonnollisimpiin maihin. Samassa yhteydessä määritellään, että kaikkein eniten ”uskovaisia” on Thaimaassa, peräti 94% kansasta.

Artikkelissa käytetään sanoja uskonnollinen ja uskovainen rinnasteisesti, mikä poikkeaa perinteisestä kielenkäytöstä. Suomalainen kadunkulkija saattaa sanoa, että ”kyllä minä Jumalaan uskon, mutten ole mikään uskovainen”. Nyttemmin kielenkäyttö on kuitenkin hämärtynyt maamme moniarvoistumisen myötä. Ihmiset eivät enää tiedä, mitä usko kenellekin tarkoittaa, vaihtoehtoja on niin monia. Kun pakkaa sekoitetaan vielä eri maissa ja eri kielialueilla tehdyllä tutkimuksella, tuskin pirukaan ottaa selvää mitä sanojen takana alunperin on.

Mutta aina kannattaa yrittää.

buddhalaisuus on erään tulkinnan mukaan ateistinen uskonto

Erityisen uutta on käyttää uskovainen-sanaa idän uskontojen edustajista. Thaimaa on hyvin buddhalainen maa, mutta kristittyjä siellä on vain puoli prosenttia, mikä on yksi maailman alhaisimpia lukuja. Uskovainen-sanan käyttö onkin hyvin harhaanjohtavaa juuri tällaisen maan kohdalla. Sitäpaitsi buddhalaisuus on erään tulkinnan mukaan ateistinen uskonto, joka keskittyy tämänpuoleisen elämän asioihin, ei niinkään ikuiseen pelastukseen. Tässä mielessä sen niputtaminen yhteen kristinuskon kanssa kertoo kovin vähän ihmisten ajattelusta.

Mutta on meillä pohtimista ihan oman kirkkomme sisäistäkin uskoa määritellessä. 1990-luvulla tehtiin laaja tutkimus siitä, kuinka moni suomalainen määritteli itsensä ”uskovaksi” – luku oli noin 45 prosenttia. Helsingin Sanomat julisti näyttävästi, että ”45 prosenttia suomalaisista on uskovaisia”, mikä aiheutti laajaa hämmennystä ja keskustelua ”uskova” ja ”uskovainen” -sanojen erosta. Prosenttiluku olisi kenties ollut hyvin toisenlainen, jos tutkimuksessa olisi käytetty uskovainen-sanaa. Mitäköhän sanaa WIN/Gallupin tutkimuksessa käytettiin? Olisi mielenkiintoista tietää.

”uskovaiselle” usko ei ole vain tunnetila tai valittu mielipide, vaan luovuttamaton osa omaa identiteettiä

Kyse ei ole vain siitä, että toinen sana olisi toista vanhoillisempi. Suomen kielessä vainen-pääte kuvaa yleensä pitkäaikaisempaa ja syvempää identiteettiä kuin pelkkä partisiipin pääte. Näin ajatellen ”uskova” voi olla hetken mielijohteesta ja lyhyen aikaa, mutta ”uskovaiselle” usko ei ole vain tunnetila tai valittu mielipide, vaan luovuttamaton osa omaa identiteettiä. Toisaalta uskovainen-sanaa karttavat monet sellaiset, jotka vierastavat kaduilla julistamista, karismaattista tunteilua tai voimakkaita moraalisia kannanottoja. He eivät halua leimautua fanaatikoiksi, mutta saattavat silti kokea uskon syvästi ja omakohtaisesti.

Yllä mainittua eroa ei voida jäljittää muihin kieliin. Sen sijaan uskonnon ja uskon välinen ero tehdään myös muissa protestanttisen Euroopan kielissä (esim. engl. religion ja faith). Silloin kun nämä asetetaan vastakkain, uskonnolla tarkoitetaan muodollista uskonnon harjoittamista, uskolla taas sisäistä Jumala-suhdetta. Eroa korostavat yleensä ne, jotka ottavat etäisyyttä ulkokultaisiksi koettuihin muotomenoihin, kuten esim. tässä mielipidekirjoituksessa.

”uskonto” mukautui natsismiin, mutta ”usko” vastusti sitä aina marttyyrikuolemaan saakka.

Uskonnon ja uskon käsitteiden kontrastoiminen juontaa juurensa 1900-luvun alun saksalaiseen teologiaan, erityisesti Karl Barthiin ja Dietrich Bonhoefferiin. Paperinkuivalle liberaaliteologialle ja nationalistiselle peruskirkollisuudelle syntyi hursas vastareaktio. Tämä uudistusliike koeteltiin Hitlerin valtakaudella, mikä jyrkensi vastakkainasettelua: ”uskonto” mukautui natsismiin, mutta ”usko” vastusti sitä aina marttyyrikuolemaan saakka.

Uskonnon syvä- ja pintatason vastakkainasettelu juontaa juurensa kauemmaskin, 1800-luvulle Sören Kierkegaardin ajatteluun sekä 1700-luvun pietismiin. Näissä oli uutta aiempaan nähden yksilön Jumala-suhteen korostaminen kristillisen yhteisön kustannuksella. Asia linkittyy siis laajemmin länsimaisen individualismin nousuun. On ehkä paradoksi, että elävän, henkilökohtaisen uskon korostaminen ja uskonnollisten rakenteiden väheksyminen on edesauttanut kirkojen valta-aseman asteittaista murtumista, länsimaiden moniarvoistumista ja kristinuskon marginalisoitumista.

Mitä me tätä ajattelemme?

Kuka on aito kristitty tänään: ihmisten orjuudesta vapaa individualisti-uskovainen – vai se, joka luo uusyhteisöllisyyttä lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi? Kumpi vaatii enemmän vastavirtaan uimista?

Entä kuka meistä on se tyhjä uskonnollinen kuori: se, jolle yhteinen jumalanpalvelus on itsestään selvä säännöllinen rutiini, vai se, joka on vapaa muotomenoista ja tyytyy uskomaan itsekseen, kaksin Jumalan kanssa?

Yksiselitteisiä vastauksia ei ole, ja sanat ovat aina likiarvoja. Lahjomaton Jumala näkee kuitenkin sydämeen.

Kuuletko, mitä he huutavat? – saarna ja musiikkivideo

Allaolevan saarnan piti Jaakko Paakkanen palmusunnuntaina 2015 Mikaelinkirkossa. Videolla hän esittää oman, aiheeseen liittyvän laulunsa ”Auttaja”. Laulu kuultiin palmusunnuntain messussa vastausmusiikkina kanttori Silvia Kosken tulkitsemana.

Saarnan käsikirjoitus ei noudata sanasta sanaan sen puhuttua versiota.

Saarnateksti Matt. 21:12-17

”Kuuletko, mitä nuo huutavat?”

Jeesuksen toiminta temppelissä herätti hämmennystä. Rahanvaihtajien pöydät kaatuivat, sairaat paranivat. Asiat eivät edenneet minkään totutun kaavan mukaan, kukaan ei tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuisi. Tilanne ei ollut ylipappien ja lainopettajien hallinnassa, ja he pelkäsivät.

Mutta lapset huusivat intoa puhkuen: ”Hoosianna! Auta meitä, Daavidin Poika!”

Se oli lainopettajille liikaa. ”Jeesus, kuuletko, mitä nuo huutavat?”, he kysyivät närkästyneinä.

Lapset olivat tietysti oppineet huutonsa aikuisilta, he olivat kuulleet mitä Jeesukselle huudettiin kun hän ratsasti Jerusalemiin. Lapset pyrkivät kaikessa jäljittelemään aikuisia. Tämä onkin usein suurin syy siihen, että aikuiset pyrkivät vaimentamaan lasten suut. Lapset ovat peili, joka näyttää aikuisille sen mitä he eivät itsessään halua nähdä. Nuo lapset oli pienestä asti opetettu odottamaan Messiasta, Vapahtajaa. Mutta kun messias tuli, vain lapset ottivat hänet varauksetta vastaan.

”Kuuletko, mitä nuo huutavat?”

Jeesus kuuli kyllä, hän kuuli syvemmin kuin muut, hän kuuli totuuden lasten suussa, eikä hänellä ollut aikomustakaan sitä vaimentaa. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta kun Jeesus nosti lapset esimerkiksi heitä arvosteleville aikuisille. Kun opetuslapset olivat kieltäneet äitejä tuomasta lapsia Jeesuksen luokse, Jeesus oli sanonut: ”Sallikaa lasten tulla, heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Joka ei ota valtakuntaa vastaan lasten tavoin, ei sinne pääse”.

Opetuslapsille Jeesus oli sankari jota he ylistivät, mutta ylipapeille ja lainopettajille uhkatekijä joka haluttiin vaimentaa. Silti heidän välillään ei ollut lopulta suurtakaan eroa. Kummallakin oli omat pinttyneet käsityksensä hurskaasta elämästä, joka ei sopinut yksiin Jeesuksen arvojen kanssa. Kummatkin näkivät vain pinnan siellä missä Jeesus näki sydämeen, kummatkin kuulivat vain sanoja siellä missä Jeesus kuuli ihmisen sielun vilpittömän huudon.

”Kuuletko, mitä nuo huutavat?”

Jeesus otettiin Jerusalemissa vastaan hoosianna-huudoin. Hoosianna tarkoittaa ”auta, pelasta”. Sitä huudetaan kunnianosoituksena, mutta syvimmältään se on avunhuuto. Sellaisena Jeesus sen myös kuuli. Hän kuuli kansanjoukon joka kaipasi jotain enemmän kuin tämä maallinen elämä voi antaa, hän kuuli kaipuun Jumalan puoleen. Ja hän oli tullut vastaamaan tuohon kaipuuseen suostumalla ristinkuolemaan.

Ei mennyt montakaan päivää, kun huuto muuttui. Sama kansa, joka opetuslasten yllytyksestä oli huutanut ”hoosianna”, huusi nyt ylipappien ja lainopettajien yllyttämänä: ”Ristiinnaulitse!” Kansan syvät rivit ovat helposti ohjailtavissa, syntinen ihminen on kuin laumaeläin, joka vaistomaisesti pyrkii enemmistön suosioon. Yleisen mielipiteen uhmaaminen vaatii suurta rohkeutta ja sisäistä voimaa, ja ne joilla sitä on, ovat aina pieni vähemmistö. Näin on myös meidän päivinämme.

Mutta vaikka huuto vaihtui toiseksi, syvimmältään kansa ei muuttunut.

Ei kyseessä ollut joukko hurskaita, Jumalaa ylistäviä ihmisiä, jotka hetkeä myöhemmin muuttuivat tuomitseviksi paholaisiksi. Ihmisen sydän, josta huuto kumpusi, oli sama molempien huutojen kohdalla. Se oli ymmärtämätön, vääriä odotuksia täynnä oleva sydän, joka pettyi kun Jeesus ei vastannutkaan näitä odotuksia. Se oli sydän, joka kaipasi parempaa elämää ja elävää, rakastavaa Jumalaa.

Joitakin vuosia sitten yhteisvastuukeräyksen mainoksissa oli kuvattuna seinä, johon oli spraymaalilla töhritty sana:

”jumalauta”.

Mainos herätti hämmennystä ja närkästystä. Kyseltiin, eikö tämä ole jumalanpilkkaa.

Kuulin tuossa närkästyksessä samoja piireitä kuin temppelin ylipappien kohdalla. Kuullaan sanat, mutta ei huutoa niiden takana.

Kuuletko sinä?

Suomen kielen sana ”jumalauta” voi toki olla huolimaton heitto, ja silloin sen voi jättää omaan arvoonsa. Mutta usein se on syntisen ihmisen karkea tapa purkaa sisimpänsä pahaa oloa. Se on sekä kirous että avuhuuto. Se tarkoittaa ”jumala, auta”, ja samalla se tarkoittaa myös ”ristiinnaulitse”. Sana sekä torjuu että kutsuu. Se sanoo ”älä tule lähelle” ja samalla ”ota minut syliin”.

Se on tämän päivän suomalaisen lapsen ja aikuisen huuto.
Se on se lapsen huuto, jota kiusataan koulussa, ja sen, joka kiusaa.
Se on köyhän huuto, jotka kaipaa toivoa ja muutosta,
se on rikkaan huuto, joka ei rikkaudeltaan näe Jumalaa.
Se on myös meidän huutomme. Kaikki me tarvitsemme auttajaa, Jeesusta, joka on tullut nostamaan meidät ahdistuksestamme ja tarjoamaan sovintoa ja elämää.

Kuuletko, mitä he huutavat?

Jeesus kuuli kansansa huudon molemmilla kerroilla. Hän kuuli sanojen taakse, sydämeen, ja hän vastasi huutoon. Kun hänelle huudettin ”Jumala, auta”, hän tuli auttamaan. Kun hänelle huudettiin ”ristiinnaulitse”, hän meni ristille meitä auttaakseen. Hän kuulee meidän huutomme, kun kirkossa häntä rukoilemme, mutta myös niiden huudon, jotka kirjaavat rukouksensa kiviseiniin ja meluvalleihin yön pimeinä tunteina.

Uskonnollinen muoto ja inhimillinen tapakulttuuri ovat Jeesukselle lopulta yhdentekeviä. Hän näkee vain autettavia, ja auttamaan hän on tullut.

Ja jos auttaminen sitä edellyttää, Jeesus ei epäröi kaataa meidänkään pöytiämme. Hän ei epäröi sivuuttaa niitä tuttuja ja turvallisia asioita, joiden katsomme kuuluvan kirkolliseen ja yhteiskunnalliseen järjestykseen, mutta joista on Jumalan valtakunnalle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Mutta hän ei myöskään uhmaa uhmaamisen halusta eikä kiirehdi tuomitsemaan ketään, joka vilpittömästi etsii Jumalaa. Hän lähestyy meitä omista lähtökohdistamme. Hän tietää heikkoutemme, sokeutemme ja kuuroutemme, hän armahtaa meitä ja tulee meitä auttamaan. Hän on kulkenut koko ihmisen tien, ja hän kulkee sen meidänkin kanssamme.

Cafe Mikaelin lounaslista vko 9 24.-28.2.2014

RAKKAUDESTA RUOKAAN

Ma Välimeren tonnikala-lasagne

Ti Pehmeä kanaviillokki

Ke Perinteinen karjalanpaisti

To Torpparin herkku/lihakeitto

Pe Muheva nakkistroganof

RUOKAILEMALLA VOIT TEHDÄ HYVÄÄ

Terve hengellinen elämä?

Mikaelin talvipäiviä vietettiin 16.-17.2.2014 jälleen yhteistyössä Hengen uudistus kirkossamme -järjestön kanssa. Tässä tiivistelmä asioista, joita käsittelin sunnuntain klo 12 raamattutunnissa ”Mitä on terve hengellinen elämä?”. Puhuin aiheesta lähinnä yksilön näkökulmasta, kollegani Timo Pöyhönen Tampereelta jatkoi samasta aiheesta seurakuntayhteisön kannalta.

Hurmoksessa

4 Mooseksen kirjan luvussa 11 kerrotaan 70 vanhimmasta, jotka joutuvat hurmokseen. Kaksi heistä on hurmokseen joutuessaan kansan keskellä pyhäkön ulkopuolella, mikä on ongelma Joosualle, Nunin pojalle, mutta ei Moosekselle. – Hengellisyys on tarkoitettu arjen keskelle, olennaista ei ole paikka jossa sitä harjoitetaan. Mutta millainen hengellisyys on tervettä? Mitä on hurmos, onko se transsiin verrattava tila?

Raitis hengellinen elämä

Apostolien tekojen luvussa 2 jakeessa 13 jotkut pilkkasivat Pyhän Hengen saaneita apostoleja juopuneiksi. Myöhemmin Paavali korostaa, että usko on ”raitista”. Raitis-sanaa käytetään kreikan kielessä sekä alkoholin välttämisestä että kuvainnollisesti, kuten 1 Piet 4:7-11. Hengellinen raittius on tasapainoisuutta, tunteen ojan ja järjen allikon välttämistä. Pyhä Henki ei vie transsiin, sellaiseen tunnekuohuun, jossa ihminen ei tiedosta tekemisiään, vaan Hengen hedelmä on itsehillintä (itsekontrolli), Gal 5:22-23. Toisaalta Jumala voi kehottaa tekemään asioita, joita ihminen ei itse ymmärrä, Snl 3:5.

Henki, sielu ja ruumis

Terve hengellisyys on eri asia kuin terve ruumis ja terve sielu eli psyyke. Nämä eivät välttämättä kulje käsi kädessä, mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikenlainen terveys on hyvää ja tavoittelemisen arvoista, ihminen on enemmän kuin hengellisyys. Tärkeintä on kuitenkin terve henki eli jumalasuhde, sillä se vaikuttaa kaikkeen, 1 Tim 4: 1-8 – ks. erit. jakeet 4 ja 8. On tärkeää, ettei psyykkisiä ongelmia yritetä hoitaa vain hengellisesti eikä hengellisiä ongelmia vain psykologisesti, sillä henki ja sielu ovat kaksi eri asiaa.

Yksilö ja yhteisö

Kristitty on aina sekä yksilö että yhteisön osa. Terve hengellisyys lähtee aina yksilöistä. Vain silloin jos kristitty on sinut oman rajallisuutensa kanssa ja kantaa oman kuormansa, voi hän auttaa toisia sortumatta ylhäältä päin lähestyvään asenteeseen; Gal 6:1-7.

Kolmiyhteinen hengellisyys

Terve hengellisyys ei ole vain Pyhän Hengen työtä, vaan yhtä lailla Isän ja Pojan. Kaikki kolmiyhteisen Jumalan persoonat ovat aina yhdessä, kun Jumlaa toimii, sillä hän on yksi. Jolla on Poika, sillä on Isä, 1. Joh 2:23. Jolla on Isä, sillä on lapseuden Henki, Room 8:15-16. Kristuksessa ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä, Kol 2:3.

Miljoonat hirmumyrskyn uhrit tarvitsevat apua nyt

Kaikkien aikojen suurin hirmumyrsky on aiheuttanut Filippiineillä katastrofin, joka koskettaa ainakin 13 miljoonaa ihmistä. Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura tarvitsevat nyt apua auttaakseen taifuunin uhreja. 

Auta taifuunista kärsiviä perheitä selviytymään. Voit antaa tukesi pankkisiirrolla tai puhelimella. Alla lisätietoja siitä, mihin KUA:n ja SLS:n kautta lahjoitettu tuki kanavoidaan.

Lahjoitukset KUA:n kautta:

Nordea / FI33 1572 3000 5005 04, viite: 1481

Puhelinlahjoitus: 0600 9 5124 (20,11 e/puhelu)
Tekstiviestilahjoitus: Lähetä viesti ”Lahjoitus” numeroon 16499 ( 20 euroa)

Lahjoituksesi käytetään ruoka-apuun, puhtaaseen veteen ja suojaan.

Ohjeita lipaskeräyksen järjestämiseksi seurakunnassa

Kotimaa24: KUA:n keräys tuottanut jo 180 000 euroa

Lahjoitukset SLS:n kautta:

IBAN: FI60 8179 9710 0312 86

BIC: DABAFIHH

kirjoita viestikenttään AUTA

Lähetysseuran katastrofikeräyspuhelin 0600-11320 (Puhelun hinta 20,28 e + pvm.)

Lahjoita tekstiviestillä kirjoittamalla viestiksi
AUTA5 (5 e) tai AUTA10 (10 e).
Lähetä viesti numeroon 16155

Lähetysseura koordinoi tuen kirkkojen kansainvälisen katastrofityön verkoston ACT-allianssin kanssa.

Avun jakelusta ja tarvekartoituksesta vastaavat indonesialainen Yakkum Emergency Unit sekä sen paikalliset yhteistyökumppanit Filippiineillä. Lähetysseuran yhteistyökumppani Yakkum Emergency Unit on vahva alueellinen osaaja katastrofityössä. Järjestö osallistui vuoden 2004 tsunamin tuhojen jälkihoitoon ja sillä on pitkäaikainen kokemus katastrofivalmiustoiminnasta sekä katastrofista kärsineiden yhteisöjen toimintavalmiuden säilyttämisestä

Avun tarve on valtaisa ja olosuhteet katastrofialueilla poikkeuksellisen vaikeat. Tilannearvioiden ja välittömän katastrofiavun ohella Lähetysseura varautuu pitkäaikaisempaan tukeen muun muassa lähettämällä tarvittaessa henkilöapua.

Lisätietoja Timo Frilander +358 438241407

Kahden valtakunnan kurimuksessa

Yhteiskunta kuuluu Jumalan asettamaan elämänjärjestykseen, joka suojelee ja palvelee ihmiselämää. Maallinen esivalta saattaa kuitenkin irtaantua Jumalasta. Silloin syntyy tilanteita, jolloin se toimii Jumalan tahtoa vastaan loukkaamalla ihmisarvoa tai estämällä evankeliumin vapautta. Tällöin kristittyjen pitää sekä yksilöinä että yhteisönä seurata Jumalan sanaan sidotun omantunnon ääntä.

(24. sunnuntai helluntaista, Suomen ev.-lut. kirkon kirkkokäsikirja II, hyväksytty joulukuussa 1999)

Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia. Apostolien teoissa kerrotaan tilanne, jossa viranomaiset kielsivät apostoleja saarnaamasta Jeesuksesta. Silloin apostoli Pietari ja muut apostolit sanoivat: ’Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.’ (Ap.t. 5:29). He jatkoivat työtään kielloista huolimatta.

(sisäministeri Päivi Räsäsen puhe Kansanlähetyspäivillä heinäkuussa 2013)

Ylläolevista teksteistä vain Päivi Räsäsen puhe aiheutti mediakohun ja kirkosta eroamisia. Edellistä sitaattia luetaan kirkonmenojen johdantosanoissa joka syksy ilman suurempaa polemiikkia. Mistä tämä johtuu, jääköön itse kunkin tutkiteltavaksi.

Tekstien esiin nostama asia on tärkeämpi kuin ehkä ymmärrämme, ja sillä on enemmän käytännön sovellutuksia kuin tulemme ajatelleeksi.

Yhteiskunnan ja kristinuskon yhteentörmäys ei ole vain – eikä edes ensisijassa – etiikan piiriin kuuluva kysymys. Suurimmat jännitteet liittyvät kristittyjen vapauteen julistaa evankeliumia Jeesuksesta. Sanoma on julkinen ja kuuluu kaikille; tämän asian kanssa kirkko ei voi tehdä kompromissia laiminlyömättä Jeesuksen nimenomaista käskyä.

Monessa maassa kirkko tekee perustyötään joko lain, yleisen mielipiteen tai molempien vastaisesti. Miljoonat kristityt ovat päivittäin hengenvaarassa uskonsa tähden. Suomalaiset kristityt ja kirkon lähetysjärjestöt eivät tyydy tukemaan heitä vain rukouksin ja poliittisen painostuksen kautta, vaan turvautuvat myös keinoihin, jotka kohdemaassa ovat laittomia: Raamattuja salakuljetetaan: kristillistä tv-ohjelmaa lähetetään rajojen yli: suomalaiset lähetystyöntekijät toimivat peitetyön varjolla, koska kristilliseen työhön ei anneta viisumia.

Jos oman lain kunnioittamista pidetään kunnia-asiana, mutta samalla rikotaan suruttomasti muiden maiden lakeja, on se imperialistista ja tekopyhää. On rehellisempää sanoa suoraan, että tarpeen tullen saatamme rikkoa myös Suomen lakia, jos uskomme sitä vaatii. Milloin tällainen tilanne syntyy, onkin toinen kysymys. Toistaiseksi ainakin minä olen saanut julistaa evankeliumia ja puolustaa uskoani vapaasti, ovella ei ole näkynyt poliiseja.

Maallinen ja hengellinen valta ja yleinen mielipide

Aina ei ole selvää mikä on maallista, mikä hengellistä valtaa. Monessa muslimimaassa nämä kietoutuvat yhteen, samoin Jeesuksen ajan israelissa. Meilläkin on nähtävissä huolestuttava kehityssuunta: kirkolliset päättäjät vetoavat yhä useammin maalliseen lakiin tai muodolliseen asemaansa auktoriteettinsa pönkittämiseksi, sen sijaan, että vetoaisivat Raamattuun.

Yleisen mielipiteen suhde lakiin on myös liukuva ja monitulkintainen. Apostolien tekojen neljännessä luvussa uskonolliset johtajat olisivat halunneet rangaista kristittyjä, mutta jättivät sen tekemättä yleisen mielipiteen pelossa, joka tuntui olevan kristittyjen puolella. Historia on täynnä esimerkkejä siitä, että lakeja tulkitaan uudelleen tai muutetaan yleisen mielipiteen muuttuessa. Maalliseen lakiin sitoutuminen ei siksi ole sellaista turvallista kalliolla seisomista kuin suomalaiset tuntuvat usein ajattelevan. Kristitty ei voi sydämessään sitoutua varauksetta johonkin sellaiseen, mikä muuttuu koko ajan.

Jumala on aina sama – ja tämä seikka riittää asettamaan hänet kaiken muuttuvan yläpuolelle.

Me elämme kuitenkin maailmassa, joka muuttuu. Me itse muutumme. Monet pysyvinä pitävämme asiat saattavat osoittautua hyvinkin aikasidonnaisiksi – tämä koskee myös uskonnollisia tapoja, raamatuntulkintoja ja esim. kirkon ja valtion suhteita. Kirkkohistorian tutkiminen auttaa näkemään, että muutokset ovat ennenkin olleet suuria ja yllättäviä.

Uskon ympärille on kerääntynyt monenlaista pysyvän tuntuista, mutta ydin on lopulta kovin pieni; kuin sinapinsiemen, kuin ahdas portti. Jeesus on sovittanut meidän syntimme ja avannut tien Jumalan yhteyteen. Tämän yhden asian varassa kirkko seisoo tai kaatuu – ja kyllä se seisoo. Jumala on pitänyt sen pystyssä läpi suurempienkin myrskyjen kuin nyt näkemämme ja kokemamme.

p.s. Suosittelen lukemaan Päivi Räsäsen koko puheen. Se sisältää paljon muutakin painavaa ja hyvin jäsenneltyä asiaa kuin tässä esille tullut näkökohta.

p.p.s . Lue myös artikkeli ja keskustelua piispa Jari Jolkkosen avajaissaarnasta kirkolliskokouksessa: ”Kristittyjen kiusauksena väärä maailmaan mukautuminen”

Linkit aukeavat uuteen välilehteen.

 

 

 

Kristityn vapaus ja paavin ”oudot homolausunnot”

Tämäkin otsikko on tarkoituksellisen provokatiivinen. Näitä otsikoita on nähty viime päivinä, kun Paavin lehtihaastattelua on kommentoitu kirjavasti eri tiedotusvälineissä. Antti Mustakallio analysoi kolumnissaan ansiokkaan kriittisesti tätä harjaanjohtavaa uutisointia. Paavi ei suinkaan halua katolisen kirkon ”unohtavan” oppejaan abortista, ehkäisystä ja homoseksuaalisuudesta, muttei halua puhua niistä koko ajan, vaan korostaa mielummin armon muuttavaa voimaa.

Kun uutisista kaavitaan löysät päältä, paljastuu Paavin puheista aito painopisteen muutos edeltäjään nähden. Tämä taas tuo ajatukset tämän viikon kirkkoteemaan ”kristityn vapaus”. Saarnassani viittasin paavin ohella myös Jehovan todistajien kasvatusmetodeista nousseeseen kohuun. Mainittu lahko ei oikeastaan ole tehnyt muuta kohun arvoista kuin jatkanut vanhaa kristillistä tiukan seksuaaliopetuksen, paholaisesta puhumisen ja maailmanlopun odotuksen perinnettä. Polttava kysymys kuuluukin:

Onko kirkko vasta nyt oivaltanut, ettei lapsia saa syyllistää ja pelotella? Vai olemmeko luopuneet jostain tärkeästä, kun meistä on tullut syyllistämistä vältteleviä päähän taputtelijoita?

Saarnatekstinä on Luukkan evankeliumin kohta, jossa Jeesus parantaa sairaan, vaikka on sapatti. Tämä tulkitaan Mooseksen lain kolmannen käskyn rikkomiseksi. Onko se sitä?

Jos Jeesus saa rikkoa yhtä käskyä, miksei muitakin? Jos taas fariseukset erehtyvät luulemaan rikkomukseksi jotain, mikä vain pinnalta näyttää siltä, missä kaikissa asioissa me teemme vastaavan erehdyksen?

Tämän kysymyksen ympäriltä saarnani syvenee pohdinnaksi oikeasta ja väärästä syyllisyydestä, lain ja armon jännitteestä ja Kristuksen muuttavasta voimasta.

Mainittu saarna kuultiin Mikaelinkirkossa sunnuntaina 22.9. kello 10. Sen kirjallinen versio julkaistaan lähiaikoina kokonaan tällä sivustolla.

Hautajaisiin sopivaa musiikkia kootusti netissä

 

Hautajaisiin sopivasta urku- ja laulumusiikista on koottu näytteitä Oulun seurakunnan nettisivuille. Musiikkinäytteet pitävät sisällään monentyylistä hengellistä musiikkia, niin iskelmäluontoista kuin klassista musiikkia. Näytteet on suunniteltu erityisesti siunaustilaisuuteen. Siunaustilaisuudessa tulee huomioida toimituksen jumalanpalvelusluonne.

Asiasta uutisoi Kotimaa24.fi.

Linkki sivustolle alla.

http://www.oulunseurakunnat.fi/hautajaismusiikkia

Older posts