Saarna 6.1.2015 Mikaelinkirkossa

Loppiasen evankeliumi, Matt. 2:1-12

Rakkaat seurakuntalaiset,

uusi Herran vuosi on alkanut, ja alkamassa on myös seurakunnan luottamushenkilöiden uusi nelivuotiskausi. Kun jotain uutta alkaa, on hyvä palata perusasioiden äärelle, ja kysellä: mikä on kirkko? Mikä on meidän johtotähtemme? Mihin Jumala meitä kutsuu?

Loppiaiskertomus muistuttaa lähetystehtävästä, jonka Jeesus antoi seuraajilleen. Tietäjät tulivat Jeesuksen luo idästä, mutta he symboloivat perinteisen tulkinnan mukaan kaikkia ilmansuuntia, joihin sanoma Jeesuksesta on käsketty kuuluttaa, maan ääriin saakka.

Tässä kertomuksessa suunta on kuitenkin toinen kuin Jeesuksen lähetyskäskyssä. Jeesus sanoi: ”menkää, menkää kaikkeen maailmaan”, mutta tähti kutsuu: ”tulkaa, tulkaa Jeesuksen luo”. Säteittäiset nuolet eivät kulje Juudeasta maan ääriin, vaan maan ääristä Juudean Betlehemiin. Tietäjät kyllä palasivat lopulta omaan maahansa. Mutta jotta heillä olisi jotain annettavaa ja kerrottavaa kotiseudullaan, ensin heidän piti tulla Jeesuksen luo.

Raamattu kertoo, että sen paikan yllä tähti pysähtyi. Sinne pysähtyivät myös tietäjät, ja sinne meitäkin kutsutaan pysähtymään.

Jeesuksen lähetyskäsky ei ollut ensimmäinen asia, jonka hän opetuslapsilleen kertoi, vaan viimeinen. Ennen kuin hän sanoi: menkää, hän toistuvasti sanoi: tulkaa! Tulkaa vetten ääreen ja juokaa; tulkaa minun luokseni, niin saatte levon. Ensin piti tulla Jeesuksen luo ja saada lepo, vasta sitten lähteä.

Meidän aikanamme ihmisillä on kova kiire lähteä, lähteä minne tahansa, kunhan ei pysytä paikallaan. Liikenne vilkastuu vuosi vuodelta, myös tiukkoina talousvuosina, jollainen on jälleen edessämme. Monien illat, viikonloput ja loma-ajat täyttyvät aktiivisista harrastuksista. Tekniikan kehittyessä ihmiset pelkäävät jäävänsä vauhdista jälkeen ja syytävät viimeiset rahansa uusimpiin älyhärpäkkeisiin. Työpaikoilla paineet tuloksen kasvattamiseen lisääntyvät. Kansallisen kilpailukyvyn nimissä halutaan vähentää juhlapyhiä, korottaa eläkeikää ja saada ihmiset tekemään yhä lujemmin töitä. Yhä harvempi kysyy minne meillä oikeastaan on niin kiire, minne olemme menossa. Yhä harvempi rohkaisee pysähtymään.

Myös seurakunnassa painotetaan yhä enemmän toimintaa ja tekemistä. Kun seurakunta järjestää harrastepiirejä ja toiminnallisia tempauksia, se luo trendikästä imagoa. Pysähtyminen ei myy, pysähtyminen helposti yhdistetään naiiviutaan ja ahdasmielisyyteen. Jopa jumalanpalvelus on seurakunnan tilastoinnissa määritelty toiminnaksi, vaikka sen jos minkä tulisi olla lepoa.

Tänään kun valmistaudumme tulevaan toimintaan, lähtemiseen ja lähettämiseen, on meidän aikamme seurata tähteä, etsiä Betlehem, tulla Jeesuksen luo, pysähtyä, löytää lepo.

Meidän tähtemme on Raamattu. Se kertoo meille kaiken, mitä meidän tarvitsee Jeesuksesta tietää. Raamattu johtaa meidät Jeesuksen luo ja pysäyttää meidät hänen luokseen. Kirjoitetun sanan ohella tarvitsemme kuitenkin toisten ihmisten neuvoja. Sanoma Jeesuksesta on kirjoitetussa sanassa, mutta Jeesus itse löytyy seurakunnasta, yhteisöstä, jossa ihmiset auttavat toisiaan pääsemään yhä lähemmäs häntä.

Myös tietäjät kysyivät neuvoa ihmisiltä. He tiesivät, ketä he etsivät; he tiesivät, ketä he halusivat kumartaa, nyt he kysyivät: missä hän on? Toisten ihmisten avulla he saivat selville, että messiaan oli määrä syntyä Betlehemissä.

Ihmisten neuvoissa on kuitenkin se ongelma, että niissä sekoittuvat totuus ja valhe, niissä sekoittuvat hyvä tahto ja kieroilu,
niissä sekoittuvat Jumalan ääni ja harhaanjohtavat äänet.

Kuningas Herodes esiintyi ulkoisesti Jeesusta kunnioittavana henkilönä, jotta saisi tietäjien kautta selville tämän olinpaikan. Näin hän pyrki käyttämään hyvää tarkoittavia tietäjiä pahan välikappaleina.

Sain joululahjaksi kirjan joka kertoo Dietrich Bonhoefferista, tuosta rauhaa rakastavasta saksalaisesta papista, joka teloitettiin, koska hän osallistui salaliittoon Adolf Hitlerin tappamiseksi. Kirjassa kuvataan hyvin tarkkanäköisesti, miten Hitler toimi juuri niin kuin Herodes. Monet kiihkeät natsijohtajat halusivat heti valtaan päästyään korvata kristinuskon muinaisgermaanisella pakanuudella, ja heitä ärsytti suunnattomasti kun Hitler kieltäytyi jyrkästi. Sen sijaan Hitler esiintyi aluksi kirkon suojelijana ja uudistajana saadakseen sen valtaansa ja hajoittaakseen sen sisältäpäin. Tämä strategia oli valitettavan onnistunut, ja monista vilpittömistä saksan kirkon papeista tuli tahtomattaan pahan välikappaleita. Kunpa he kaikki olisivat olleet yhtä aralla tunnolla kuin Bonhoeffer – ja yhtä aralla tunnolla kuin tietävät, jotka ottivat vaarin näkemästään unesta eivätkä palanneet Herodeksen luo.

Mekin tarvitsemme toisiamme, toisia ihmisiä. Tänä hämmentävänä aikana seurakunta, uskovien yhteisö, on kultaakin kalliimpi aarre, jota tulee kaikin tavoin vaalia ja kunnioittaa. Samalla meidän on kuitekin pakko uskaltaa kysyä: ketkä ovat tämän päivän Herodeksia ja Hitlereitä? Ketkä ovat niitä, jotka sanovat kunnioittavansta Jeesusta, vaikka todellisuudessa ovat kaukana hänestä? Ketkä pyrkivät hajottamaan kirkkoa sisältäpäin, ja ketkä ovat näiden pyrkimysten hyvää tarkoittavia välikappaleita?

Tällaisiin vaikeisiin kysymyksiin tulee etsiä vastauksia hyvin nöyrästi ja kiihkottomasti – ja monipuolisen teologisen pohdinnan kautta, niin kuin Bonhoeffer omana aikanaan teki. Tuore tutkimus osoittaa, että moni pappi pelkää kirkon hajoavan; mutta samalla moni on sitä mieltä, että kirkon sisäisiä ristiriitoja ylidramatisoidaan. Suurin vaara on joka tapauksessa se, että kaiken politikoinnin ja tunteilun keskellä keskitymme kirkon toiminnan kannalta toissijaisiin kysymyksiin ja unohdamme tulla Jeesuksen luo ja pysähtyä.

Meidän on myös varottamasta olettamasta liikaa asioita. Perinteiset käsitykset eivät aina automaattisesti ole kaikkein raamatullisimpia. Siksi on tärkeä välillä hiljentää ihmisten äänet ympäriltä ja sydämestä, pysähtyä Sanan ääreen ja kuunnella mitä se oikeasti sanoo. Tämän päivän teksti on hyvä esimerkki raamatunkohdasta, jossa oletamme lukevan asioita, joita siinä ei lue. Siinä ei lue että tietäjiä olisi kolme; siinä ei lue etteivät he olisi juutalaisia; siinä ei lue, että Jeesus olisi tallissa kun tietäjät löytävä hänet; siinä ei lue, että tietäjät olisivat kertoneet kenellekään näkemästään. Kaikki tämä lienee mahdollista, mutta sitä ei lue Raamatussa.

Sen sijaan Raamatussa lukee, että nähdessään tähden uudestaan tietäjät valtasi suuri ilo. Tänään saamme rukoilla, että löytäisimme tämän saman ilon. Että näkisimme uudestaan tähden, joka on ehkä kadonnut näkyvistämme. Että keskittyisimme siihen, mikä kirkossa on keskeisintä: Jeesuksen rakkauteen, jota hän on osoittanut meitä kohtaan sovittamalla syntimme ja antamalla meille ikuisen elämän. Kun tämä on suurimman ilomme lähde, silloin olemme pysähtyneet oikeaan paikkaan. Ja silloin olemme valmiita lähtemään – ja lähettämään evankeliumin maan ääriin.

Rukoilemme.

Vapahtaja, johda meidät sinun luoksesi. Hiljennä ne äänet jotka vievät meitä harhaan, jotta kuulisimme sinun rakkautesi äänen. Aamen.