Kahden valtakunnan kurimuksessa

Yhteiskunta kuuluu Jumalan asettamaan elämänjärjestykseen, joka suojelee ja palvelee ihmiselämää. Maallinen esivalta saattaa kuitenkin irtaantua Jumalasta. Silloin syntyy tilanteita, jolloin se toimii Jumalan tahtoa vastaan loukkaamalla ihmisarvoa tai estämällä evankeliumin vapautta. Tällöin kristittyjen pitää sekä yksilöinä että yhteisönä seurata Jumalan sanaan sidotun omantunnon ääntä.

(24. sunnuntai helluntaista, Suomen ev.-lut. kirkon kirkkokäsikirja II, hyväksytty joulukuussa 1999)

Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia. Apostolien teoissa kerrotaan tilanne, jossa viranomaiset kielsivät apostoleja saarnaamasta Jeesuksesta. Silloin apostoli Pietari ja muut apostolit sanoivat: ’Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.’ (Ap.t. 5:29). He jatkoivat työtään kielloista huolimatta.

(sisäministeri Päivi Räsäsen puhe Kansanlähetyspäivillä heinäkuussa 2013)

Ylläolevista teksteistä vain Päivi Räsäsen puhe aiheutti mediakohun ja kirkosta eroamisia. Edellistä sitaattia luetaan kirkonmenojen johdantosanoissa joka syksy ilman suurempaa polemiikkia. Mistä tämä johtuu, jääköön itse kunkin tutkiteltavaksi.

Tekstien esiin nostama asia on tärkeämpi kuin ehkä ymmärrämme, ja sillä on enemmän käytännön sovellutuksia kuin tulemme ajatelleeksi.

Yhteiskunnan ja kristinuskon yhteentörmäys ei ole vain – eikä edes ensisijassa – etiikan piiriin kuuluva kysymys. Suurimmat jännitteet liittyvät kristittyjen vapauteen julistaa evankeliumia Jeesuksesta. Sanoma on julkinen ja kuuluu kaikille; tämän asian kanssa kirkko ei voi tehdä kompromissia laiminlyömättä Jeesuksen nimenomaista käskyä.

Monessa maassa kirkko tekee perustyötään joko lain, yleisen mielipiteen tai molempien vastaisesti. Miljoonat kristityt ovat päivittäin hengenvaarassa uskonsa tähden. Suomalaiset kristityt ja kirkon lähetysjärjestöt eivät tyydy tukemaan heitä vain rukouksin ja poliittisen painostuksen kautta, vaan turvautuvat myös keinoihin, jotka kohdemaassa ovat laittomia: Raamattuja salakuljetetaan: kristillistä tv-ohjelmaa lähetetään rajojen yli: suomalaiset lähetystyöntekijät toimivat peitetyön varjolla, koska kristilliseen työhön ei anneta viisumia.

Jos oman lain kunnioittamista pidetään kunnia-asiana, mutta samalla rikotaan suruttomasti muiden maiden lakeja, on se imperialistista ja tekopyhää. On rehellisempää sanoa suoraan, että tarpeen tullen saatamme rikkoa myös Suomen lakia, jos uskomme sitä vaatii. Milloin tällainen tilanne syntyy, onkin toinen kysymys. Toistaiseksi ainakin minä olen saanut julistaa evankeliumia ja puolustaa uskoani vapaasti, ovella ei ole näkynyt poliiseja.

Maallinen ja hengellinen valta ja yleinen mielipide

Aina ei ole selvää mikä on maallista, mikä hengellistä valtaa. Monessa muslimimaassa nämä kietoutuvat yhteen, samoin Jeesuksen ajan israelissa. Meilläkin on nähtävissä huolestuttava kehityssuunta: kirkolliset päättäjät vetoavat yhä useammin maalliseen lakiin tai muodolliseen asemaansa auktoriteettinsa pönkittämiseksi, sen sijaan, että vetoaisivat Raamattuun.

Yleisen mielipiteen suhde lakiin on myös liukuva ja monitulkintainen. Apostolien tekojen neljännessä luvussa uskonolliset johtajat olisivat halunneet rangaista kristittyjä, mutta jättivät sen tekemättä yleisen mielipiteen pelossa, joka tuntui olevan kristittyjen puolella. Historia on täynnä esimerkkejä siitä, että lakeja tulkitaan uudelleen tai muutetaan yleisen mielipiteen muuttuessa. Maalliseen lakiin sitoutuminen ei siksi ole sellaista turvallista kalliolla seisomista kuin suomalaiset tuntuvat usein ajattelevan. Kristitty ei voi sydämessään sitoutua varauksetta johonkin sellaiseen, mikä muuttuu koko ajan.

Jumala on aina sama – ja tämä seikka riittää asettamaan hänet kaiken muuttuvan yläpuolelle.

Me elämme kuitenkin maailmassa, joka muuttuu. Me itse muutumme. Monet pysyvinä pitävämme asiat saattavat osoittautua hyvinkin aikasidonnaisiksi – tämä koskee myös uskonnollisia tapoja, raamatuntulkintoja ja esim. kirkon ja valtion suhteita. Kirkkohistorian tutkiminen auttaa näkemään, että muutokset ovat ennenkin olleet suuria ja yllättäviä.

Uskon ympärille on kerääntynyt monenlaista pysyvän tuntuista, mutta ydin on lopulta kovin pieni; kuin sinapinsiemen, kuin ahdas portti. Jeesus on sovittanut meidän syntimme ja avannut tien Jumalan yhteyteen. Tämän yhden asian varassa kirkko seisoo tai kaatuu – ja kyllä se seisoo. Jumala on pitänyt sen pystyssä läpi suurempienkin myrskyjen kuin nyt näkemämme ja kokemamme.

p.s. Suosittelen lukemaan Päivi Räsäsen koko puheen. Se sisältää paljon muutakin painavaa ja hyvin jäsenneltyä asiaa kuin tässä esille tullut näkökohta.

p.p.s . Lue myös artikkeli ja keskustelua piispa Jari Jolkkosen avajaissaarnasta kirkolliskokouksessa: ”Kristittyjen kiusauksena väärä maailmaan mukautuminen”

Linkit aukeavat uuteen välilehteen.

 

 

 

1 Comment

  1. Kiitos tästä! Suoraselkäistä ja tervettä luettavaa.

Vastaa

Your email address will not be published.

*