Paljonko saat palkkaa? Mihin käytät sen?

Otsikon kysymyksiin ei Suomessa ole tapana vastata. Tulotaso ja rahankäyttö ovat yksityisasioita, joista ei kuulu puhua. Toisaalta juorulehdistö repostelee julkkisten tuloeroilla. Suomalaisten suhteessa rahaan pätee sama tekopyhyys kuin suhteessa seksiin: julkkisten elämää tirkistellään, mutta itse pidetään tiukasti verhot edessä.

Presidentti Sauli Niinistön päätös alentaa palkkiotaan herätti tervetulleen keskustelun tuloeroista, mutta keskustelu ei sinällään tuonut mitään uutta – ei ennen kuin piispa Irja Askola käänsi keskustelun jälkimmäiseen kysymykseen: miten käytän palkkani? Askola vetää oikeudenmukaisuuskeskustelussa esiin uuden kortin:

Minulla on vapaa tahto päättää, mihin käytän palkkani lisäarvoa. Kirkkomme tarjoaa minullekin monta mahdollisuutta edistää oikeudenmukaisuutta ja tarjota turvaa. Iloitsen näistä mahdollisuuksista ja käytän niitä mieluusti. (Irja Askola)

Askola on oikeassa sanoessaan, ettei taloudellinen oikeudenmukaisuus ei voi toteutua vain järjestelmän kautta, tasaamalla palkkoja. Jokaisella palkansaajalla on myös henkilökohtainen vastuu siitä, miten palkkansa käyttää.

Raamattu kehottaa tyytymään siihen, että on elatus ja vaatteet. On toki tulkinnanvaraista, mitä kaikkea tähän sisältyy, mutta moni suomalainen tietää sisimässään, että meillä on paljon muutakin. Se osa tuloistamme, mikä menee perustarpeidemme yli, meidän tulisi käyttää oikeudenmukaisuuden edistämiseen. Jos en sitä tee, on palkkani liian suuri. Toisaalta suurikaan palkka ei ole liian suuri jos sen saaja käyttää tulonsa Jumalan mielen mukaan.

Ehkä palkkakeskustelussa olisi vähemmän ensimmäisen kiven heittäjiä, jos panisimme ensin oman rahankäyttömme kuntoon, ennen kuin alamme puhua oikeudenmukaisuudesta.

Sinällään olen sitä mieltä, että tuloeroja tarvitaan. Yhteiskunta ei toimi ilman niitä. Esimiestehtäviin motivoituu usein vain se, joka saa edes hiukan parempaa palkkaa kuin hänen alaisensa. Koska esimiestehtävät rakentuvat pitkäksi hierarkiaksi, tuloerot kumuloituvat väistämättä melko suuriksi. Presidentin ei pidäkään saada samaa palkkaa kuin tavallisen palkansaajan. Sen sijaan samalla hierarkiatasolla olevien palkkoja voi ja tulee verrata, niiden erot kertovat koulutuksen ja työn vaativuuden ohella ammattien arvostuksesta tai sen puutteesta.

On helppo yhtyä Askolan näkemykseen, että sairaanhoitajan tai kirkon suntion tulisi saada nykyistä parempaa palkkaa jo pelkästään ammatin arvostuksen nostamisen takia. Mutta nouseeko ammatin arvostus palkkoja nostamalla, vai nouseeko palkka kun arvostus nousee?

Entä mitä muita keinoja eri ammattiryhmien arvostamiseen on kuin palkkojen nosto? Tätäkin kysymystä olisi tärkeä pohtia aikana, jolloin raha on tiukassa. Vanha totuus kun on, että kaikkea ei voi mitata rahassa.

Linkki Kotimaan artikkeliin (aukeaa eri välilehteen)

2 Comments

  1. Talous on yhteiskunnallinen järjestelmä. Siksi talouteen liittyvä oikeudenmukaisuus on ensisijaisesti yhteiskunnallisen järjestelmän asia. Askolakin toteaa olevansa valmis palkanalennukseen, ”jos se sovitaan työmarkkinajärjestelmän puitteissa”.

    Järjestelmässämme osoitetaan arvostusta rahalla ja arvonimillä, joten järjestelmän puitteissa se on ainoa oikea tapa osoittaa arvostusta, esim. palkkakuopassa oleville.

    Jos arvostusta osoitettaisiin muulla kuin rahalla, presidentille riittäisi – valtaoikeuksien kaventamisesta huolimatta – vajaan 4000 euron kuukausipalkka (vrt. piispa Askolan palkka).

  2. Jaakko Paakkanen

    tammikuu 14, 2013 at 7:41 pm

    Arvostuksen osoittaminen on yksi rahan monesta tehtävästä. Se toimii myös kannustimena asioihin joita ihmiset eivät muuten tekisi. Ikävistä hommista joudutaan joskus maksamaan enemmän, jotta niihin saadaan riittävästi työntekijöitä, kysynnän ja tarjonnan lain mukaan. Lisäksi raha toimii vaihdon välineenä erillään kannustin- ja arvostustehtävästä. Raha mittaa myös koulutustasoa, asiantuntemusta ja niin edelleen.

    Lisäksi talous on vain yksi yhteiskuntajärjestelmän ulottuvuus, joskin nykyään ylikorostunut. Ihmiset eivät valitse ammattia vain palkan perusteella, vaan näkevät työssään muitakin arvoja kuin rahan ansaitsemisen. Siksikin kysymys oikeudenmukaisesta palkkauksesta on monitahoinen eikä lainkaan yksiselitteinen.

Vastaa

Your email address will not be published.

*