Olisiko Jeesus antanut lahjoja?

Joulu on virallisesti ohi – Mikaelinkirkostakin kuusi kannettiin ulos perjantaina, loppiaisena. Jotain joulusta on jäänyt kuitenkin mieleeni kellumaan, kenties juuri loppiaisen messun jälkeen. Pohdiskelin samaa kysymystä jo joulun päivinä, ja siinä on vieläkin purtavaa:

Olisiko Jeesus antanut joululahjoja?

Loppiainenhan on sen muistamista, miten itämaan tietäjät tulivat seimen luo kalliita lahjoja mukanaan ja kumarsivat lasta. On ajateltu, että joululahjojen antaminen on jälkikaiku tästä; mitä tietäjät edellä, sitä me perässä.

Muutama päivä ennen joulua eräs ystäväni lisäsi Facebook-sivulleen kuvan. Oikeastaan kaksi eri kuvaa oli liitetty yhteen yhdeksi kuvaksi; vasemmanpuolimmaisessa kaksi naista työnsi supermarketissa täpötäysiä ostoskärryjä, jotka oli ladattu kukkuroilleen paketoituja lahjoja. Toisessa kolme-neljä tummaihoista lasta seisoi jonossa ja katsoi alta kulmain kameraan. Paidatta, kylkiluut esiin paistaen. Kuvien alla oli teksti: Define necessity; ”määrittele välttämättömyys”.

Kyllä kuva minuun kolahti. Määrittele välttämättömyys. Niin minäkin huomaamattani ajattelen joulusta, tai oikeastaan isosta osasta tätä meikäläistä kulutuskulttuuria. Että se on jotenkin välttämätöntä – antaa lahjoja, tehdä joulua, rakentaa itselleen miellyttävää elämää sillä, mitä tarjolla on. Sillä, mitä kaupasta saa ja mihin itsellä on mahdollisuus. On pelottavaa, että voi tuntua välttämättömältä hankkia jotain.

Välttämättömyys. Kun asiaa ajattelee, tuntuu jotenkin karulta, että täällä meilläpäin edes käytetään koko sanaa. Mikä oikeastaan on välttämätöntä? On välttämätöntä saada ruokaa. On välttämätöntä saada juotavaa, puhdasta vettä. On välttämätöntä kyetä välillä nukkumaan. On välttämätöntä saada lämmintä vaatetta, kuivaa sellaista.

Niinhän Maslow’n klassinen tarvehierarkiakin sanoo. Että ihmisellä on

  1. Fysiologiset tarpeita
  2. Turvallisuuden tarpeita
  3. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeita
  4. Arvonannon tarpeita
  5. Itsensä toteuttamisen tarpeita

…ja vielä nimenomaan tässä järjestyksessä. Ensin on välttämätöntä saada ensimmäiset täytettyä. Sitten siirrytään seuraaviin. Turvallisuuden tarve ei voi täyttyä, jos on aina nälkä tai vilu. Toisaalta yhteenkuuluvuutta ei voi olla, jos ei koskaan koe olevansa turvassa. Toisaalta ei voi kokea olevansa arvostettu, ellei koe rakkautta. Ja jos näitä ei ole, on vaikea niin sanotusti toteuttaa itseään eli etsiä omaa paikkaansa maailmassa.

Se kuva Facebookissa näpäytti minua, suoraan sanottuna melko sokeaa länsimaista hyvätuloista ihmistä (vaikka meidänkin yhden työssäkäyvän ja yhden opiskelijan perhe on virallisilla mittareilla käsittääkseni ”pienituloinen”), jolla on otsaa valittaa elämänsä epäkohdista ja kokea, ettei saa kaikkea välttämätöntä. Määrittele välttämättömyys. Jouduin myöntämään, että minulla on kaikki ehdottoman välttämätön. Ruokaa, suojaa, lämpöä. Monella ei ole. Provosoivalla ja hieman aggressiivisellakin tavalla kuva räjäytti tämän taas esille: on kornia ostella suuret määrät joululahjoja (joista iso osa saattaa olla hyvinkin ei-välttämättömiä hyödykkeitä), kun toisella puolen maapalloa lapset jonottavat suurine silmineen edes yhtä ruoka-annosta. Kyllähän se kornia on. Ei siitä mihinkään pääse.

Siksi minä ja huono omantuntoni olemme tässä pohdiskelleet tuota kysymystä. Olisiko Jeesus antanut joululahjoja? Miten Jumala tähän joululahjahommaan suhtautuu? Jeesuksellehan tuotiin lahjoja. Kultaa, mirhamia. Kalliimmanpuoleisia asioita. Tosin niistä oli varmaankin Joosefille ja Marialle ihan aitoa hyötyä, kun he lähtivät Egyptiin Herodesta pakoon. Ja myöhemminkin Jeesus sai lahjoja; syntinen nainen voiteli hänen päänsä niin kalliilla öljyllä (Mark. 14:3-9), että jotkut paikallaolijoista paheksuivat moista tuhlausta – olisihan pullo voitu myydä ja rahat antaa köyhille!

Täytyy kai kysyä, mikä sitten on lahja. Se on jotain, joka toiselle annetaan vapaasta tahdosta. Sen on tarkoitus tuottaa jotain hyvää; hyvää mieltä, ilahduttaa tai auttaa konkreettisesti. Toinen antaa sen omastaan. Sitä ei tarvitse maksaa eikä palauttaa, se annetaan pysyvästi.

Olen melkoisen varma siitä, että Jeesus ei ostelisi kalliita turhakkeita joulun alla vain siksi, että tämän kulttuurin tottumuksena on haudata toinen toisensa jouluna lahjoihin. Jeesus ei laittaisi rahaa johonkin vain siksi, että niin kuuluu tehdä. Mutta yhtä varma olen siitä, että Jeesus antaisi lahjoja. Niissä vain saattaisi päteä se, mitä Martti Lindqvist kerran sanoi: Parhaat asiat elämässä ovat aina ilmaisia, mutta eivät koskaan halpoja.

Jeesushan lupasi paljon lahjoja. Enemmän oikeastaan kuin sitä edes ymmärtää, ja isompia. Suorastaan röyhkeän kokoisia. Jeesus puhuu sellaisista asioista kuin ilo, rauha, rakkaus, totuus, elämän merkitys, kutsumus, voima, rohkeus. Tätä kaikkea hän lupasi. Ja sanoipa vielä, että ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille” (Joh. 16:23). Ja lisäksi Jeesus lupasi sen, ettei omasta hengestään tarvitse huolehtia: ei siitä mitä söisi tai joisi tai mihin pukeutuisi. ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin” (Matt. 6:33).

Kun näitä Jeesuksen lupaamia lahjoja Raamatusta etsii ja niitä kohtia lukee, tuntuu isolta, että Jeesus lupaa itse asiassa paljon asioita, jotka eivät ole enää vain välttämättömiä. Voi olla, että joskus kristittykin kokee nälkää, vilua tai väsymystä. Itse asiassa se on melko varmaa, ellei taattua. Jotkut kokevat niitä paljonkin. Mutta hänen elämäänsä kannattelee koko ajan jokin isompi; jokin, joka täyttää syvemmät tarpeet jo silloin, kun päällimmäisissäkin ehkä on puutteita. Jeesuksen lupaukset antavat ihmiselle omanarvontunnon. Merkityksen. Ne puhuvat siitä, että ihminen on rakastettu, arvostettu, ja voi kuulua johonkin. Jumalan perheeseen. Ne puhuvat siitä, että jokaisella on tehtävä ja merkitys – itsensä toteuttamisesta, sanoisi Maslow. Ei Jumala lupaa vain leipää ja vettä, vaan enemmän. Lahjoja, siis. Nämä asiat kai ovat minunlaisilleni länsimaisille ihmisille niin itsestäänselviä, ettei niitä osaa enää pitää lahjoina. Tiedostan yhtäkkiä saaneeni Jumalalta enemmän kuin tajuan. Se, että voin istua tässä ja kirjoittaa tätä tekstiä, on lahjaa. Se, että on mahdollista kokea olevansa turvassa – vaikka elämä paiskoisi, Jumala ei jätä. Sitä sanotaan perusturvaksi.

Määrittele välttämättömyys. Yhtäkkiä olen vakuuttunut siitä, että on välttämätöntä antaa lahjoja. Mutta lahja ei enää tarkoita samaa kuin ennen; ei vain paketoitua pakettia. Lahja on enemmän kuin tavaraa. On välttämätöntä yrittää antaa jollekulle arvostusta, rakkautta, omanarvontuntoa, turvallisuutta. On kertakaikkiaan välttämätöntä yrittää tehdä toisille samaa kuin mitä Jumala tekee. Koska uskon vakaasti, että sen vallan Jumala on ihmisille antanut, kyvyn jakaa siitä hyvästä, mitä he ovat saaneet.

Meillä täällä Suomessa on paljon, enemmän kuin vain välttämätön. Ehkä meidät on laitettu tänne juuri siksi, että hyvä voisi kiertää. Siksi, että Jumalan toive on, että hänen luomansa ihmiset oppisivat rakastamaan. Tiedän tämän kuulostavan kliseeltä, mutta ehkä niin on vain siksi, että väite on ollut totta niin monta kertaa. Meille on paljon annettu, meillä on mahdollisuus antaa paljon.

Ja niinpä se on välttämätöntä, sillä maailmassa on niin paljon heitä, joilla ei ole edes sitä, mikä on välttämätöntä. Apu voi olla suurta tai pientä; pienikin lantti tai muutama euro voi ostaa rokotteen kehitysmaan lapselle tai koulupuvun kouluikäiselle. Tai apu voi olla isoa; sellaisen ihmisen kuuntelemista tässä lähellä, jota ei koskaan kuunnella; yritystä rakastaa sellaista, joka ei ole rakkautta kokenut. Sitä varten täällä kai ollaan.

Tietäjät toivat Jeesukselle parasta, mitä heillä oli. Ymmärtääkseni asetelma on edelleen sama; Kristuksen rakastaminen ja kunnioittaminen on sitä, että hänelle tuo parasta, mitä itsellä on. Se ei kuitenkaan ole kultaa, materiaa tai mirhamia. Tuo oman sydämensä, joka yrittää rakastaa lähimmäistä ei vain sanoissa vaan myös teioissa.

Jeesus olisi antanut lahjoja. Ja antaa edelleen, parempia kuin ymmärrän. Ja siitä syystä minäkin voin, ja se on välttämätöntä.

2 Comments

  1. Jaakko Paakkanen

    tammikuu 10, 2012 at 4:47 pm

    Tuli tuosta mieleen miten Jeesus puhui lahjojen antamisesta kun hän opetti rukoilemaan:

    ”Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat.” (Luukas 11:13)

  2. Hei Kaisa, hyvä juttu. Saan siitä vinkkejä myös täällä Kanadassa radiopuheeseeni, joka koskee joulun todellista ja parasta lahjaa.

Vastaa

Your email address will not be published.

*